Ylläolevan olen kirjoittanut 20.10.2017 kuten kuvasta näkyy, tuotantokani-aiheisessa Facebook-ryhmässä jossa aloitin keskustelun ”Onko kukaan vielä joutunut valvontaeläinlääkärin kynsiin tästä kanien ulkona ympäri vuoden pitämisestä?” Keskustelun aloitin 9.10.2017 eli toisen ylläritarkastuksen jälkeen, ja sitä käytiin ryhmässä kanien tappopäiviin asti sekä tapahtumien jälkipyykeissä. Siellä ne keskustelut on edelleen tallella.
Valvontaeläinlääkäri oli siis tehnyt pihallamme salaiset tarkastukset ilman meidän läsnäoloamme 2.10.2017 ja 9.10.2017, josta jälkimmäisellä kerralla jätti postilaatikkoon tarkastuskertomuksen 2.10. käynnistään. Sähköposteissaan sekä valvontaeläinlääkäri itse (13.10.2017) että aluehallintoviraston läänineläinlääkäri (Sanna-Maaria Virtanen 12.10.2017) selvittivät minulle, että kun olen antanut kirjallisen vastineeni asiassa, valvontaeläinlääkäri sen jälkeen tekee minulle valituskelpoisen päätöksen niistä määräyksistä joita aikoo minulle antaa.
Olin jättänyt vastineeni määräajassa. Lisäksi olin valvontaeläinlääkärille kertonut ettei 20.10.2017 päivä – jota hän oli puhelimessa alustavasti ehdottanut – sopinut minulle töiden takia uusintatarkastukselle, ja koska tämän jälkeen oli myös valvontaeläinlääkärin puolesta ohjeistettu tämä, että nyt seuraavaksi hän tekisi minulle päätöksen, jäin tietysti käsitykseen että saan sen luvatun päätöksen ja aikaa suorittaa vaaditut asiat ennen seuraavaa uusintatarkastusta. Koska aina pitää erikseen sanoa – kyllä, teimme paljonkin niiden asioiden eteen joita oli jo moitittu, kuten siivosimme tarhoja ja häkkejä, sekä vähensimme jo kanejakin.
Järjestyksessä jo kolmas tarkastus kolmen viikon sisään
Kappas kummaa, perjantaina 20.10.2017 saan jälleen puhelinsoiton töihin. Tällä kertaa valvontaeläinlääkäri vaatii minunkin läsnäoloani tarkastukselle, he ovat jo kotipihassani. Miehenikin oli kotona kyllä. Olen ihmeissäni ja vähän tuohtunutkin, hänhän juuri kirjoitti minulle sähköpostissaan, että läsnäoloni ei ole edes välttämätön, hyvinhän he ovat tähänkin mennessä voineet omineen siellä kiertää. Enhän silloin edes tiennyt, etteivät he olisi alunperinkään saaneet niin tehdä. Valvontaeläinlääkäri ohittaa hämmennykseni ja toteaa vain että heidän täytyy kutsua poliisit paikalle jos en itse tule. Yritän kysyä miksi hän sitten on nimenomaan neuvonut ettei minua tarvita jos nyt kuitenkin uhkaa poliisilla, mutta valvontaeläinlääkäri sönköttää vain vastaan että joko tulen tai he kutsuvat poliisin paikalle. No mitä minä siihen voin, pahoitellen sanoa pomolle että nyt on kuule tilanne kotona ja minun on pakko poistua.
Kotona odotti useampikin ihminen. Koska tapaan itsekin näitä viranomaisia nyt ensimmäistä kertaa, menee hetki ennenkuin ymmärrän kuka on kuka. Paikalla on valvontaeläinlääkäri ja terveystarkastaja, jotka ovat siis ilmeisesti kahdestaan tehneet ne aiemmat tarkastukset. Sitten on läänineläinlääkäri, jonka ymmärrän olevan se, jolle aluehallintoviraston läänineläinlääkärien päällikkö Jani Soini osoitti kirjelmäni, eli tämä nyt meillä oleva läänineläinlääkäri on ilmeisesti tullut nyt itse ”apuun” selvittämään asiaa minun yhteydenottoni vuoksi. No, näinhän minä silloin viattomasti luulin.
Ympäristötarkastaja
Neljäs paikalla ollut viranomainen onkin vain sivujuonne lopputuloksessa, mutta tällainen tapa tulee myöhemmin varsin tutuksi, eli apuun haalitaan kaiken maailman viranomaisia sekoittamaan pakkaa ja tekemään mahdollisimman hankalaksi ymmärtää kuka viranomainen vaatii milloin ja mitäkin. Se neljäs henkilö on vs. ympäristötarkastaja, joka on tullut ilmeisesti katsomaan sotkuista pihaamme ja puuttumaan kaninlannan käsittelyyn. Olimme siivonneet tosi paljon häkkejä kun niissä oli kerran moitittavaa, ja lantakasatkin pellolla olivat siten kasvaneet. Nyt niitä kävi sitten ihmettelemässä ympäristötarkastajakin. Tähän tarkastukseen minä en edes saanut osallistua, kun se oli tehty jo mieheni kanssa siinä vaiheessa kun itse ehdin kotiin.
Kanit
Teemu oli ollut täysin normaaliin tapaan hoitamassa kaneja ennen töihin iltavuoroon lähtöään, jakamassa rehua ja vettä. Oli ollut syksyn ihan ensimmäisiä pakkasöitä, ja pellon kanien vesikipot jäässä. Hän oli ehtinyt jakaa rehut ja rikkoa jäät kun viranomaiset olivat tulleet. Kiertäessämme kaneja Teemu jakoi samalla niille vettä, niin kuin aina tehdään sen jälkeen kun kanit on rehut saaneet. Silloinhan ne vettä tarvitsee ja sitä nimenomaan juovat. Tästä tilanteesta oikein otettiin valokuvia, kuinka kanit tulevat juomaan. Tarkastuskertomukseen taitaa tulla kirjaus, että juovat ahnaasti vieraista ihmisistäkään välittämättä. Itse näin aivan normaalisti suhtautuvia kanejani, ne eivät suurimmaksi osaksi säiky vieraitakaan. Viranomaisten salakuvissakin näen uteliaita kaneja häkin verkkoja vasten ihmettelemässä keitä vieraat ovat. Ja täysin normaalia tilannetta, että kaneilla on jano sen jälkeen kun ne ovat syöneet pellettimuodossa olevan rehun. Täysin normaalia käytäntöä, että juotamme kanit rehunjaon jälkeen.
Juttelemme kuitenkin ihan hyvässä hengessä, lähinnä toki läänineläinlääkärin kanssa, valvontaeläinlääkäri itse on ihan hiljaa. Läänineläinlääkärillä on paljon kysymyksiä kaninpidostani ja minä vastaan kaikkiin. Hän kysyy tuotantokanien kasvatuksesta, niiden lopetustavasta ynnä muista asioista. Kerron kuinka käytämme lihat omassa taloudessa eli en myy kaninlihaa, ja kuinka pääasiassa teurastamme itse kotona ja kerron miten se tehdään koska hän sitäkin kysyy, tainnutusjousella ja verenlaskulla. Ja kerron kuinka kesällä olen vienyt isomman erän kaneja teurastamollekin, että silloin myin kanit teurastajalle, ja että aion käyttää teurastamopalvelua jatkossakin. Kerron mikä teurastamo ja kuka teurastaja kanejani on teurastanut.
Läänineläinlääkäri oli tietoinen eläintenkuljettajan ja -hoitajan pätevyystodistuksestani – jonka olin juuri hakenut aluehallintovirastosta, kuinkas muuten sattuikaan. Sattui meinaan niin hyvin, että tämän todistuksen hakemuksen saapumispäivä aluehallintovirastoon on sama päivä jona valvontaeläinlääkäri väittää minusta tehdyn eläinsuojeluilmoituksen. Tällaista ilmoitusta vaan ei ole jälkikäteen mistään löytynyt eikä sellaista ole olemassakaan. Eläinsuojeluilmoituksen ilmoitettu sisältökin on vaihdellut.
Läänineläinlääkäri oli myös hyvin tietoinen siitä, ettei minulla ollut eläintenkuljettajalupaa. Kerroin että olen juuri aikeissa hakea sitä, sen takiahan sen pätevyystodistuksenkin jo hankin. Tästä seuraa absurdi väittely jonka tarkoituksena on tehdä selväksi, etten voisi viedä kaneja edes teuraaksi, kun minulla ei ole eläintenkuljettajalupaa. Luvan saamisessa kuulemma kestää kauan aikaa enkä ehtisi sitä edes saada (ehtisi mihin..?).
Läänineläinlääkäri huomasi yhden valkoisen kanin korvassa hyvin erottuvan tatuoinnin. Hän ihmetteli muille että onkohan tuo joku ulkomaan tuonti kun sillä on tuollaisia numeroita korvassa. Muistaakseni vastasin, että on ihan normaali käytäntö tatuoida kanien korviin numerot. Hän ei siis selvästikään tiennyt paljoakaan tuotantokaneista tai ylipäänsä kaninkasvatuksesta, sillä lemmikkikanitkin usein tatuoidaan kasvattajien toimesta.
Yksi asia mitä läänineläinlääkäri ei millään voinut ymmärtää oli se, että kanien häkkeihin sataa lunta. Minä taas en oikein millään kyennyt ymmärtämään, että joku näkisi siinä mitään ongelmaa? Miksi kani ei voi kävellä lumessa? Ei kai se nyt mikään tropiikin eläinkään ole. Tästä tulikin hyvin erikoiset väittelyt siitä, millaiset tilat kanit vaatii ulkokasvatukseen. Erikoista on mielestäni, että viranomainen voi ilmoittaa kantansa vain epämääräisellä toteamuksella, että ”kanilla pitää olla riittävän suuri, kuivana pysyvä tila”, että pelkkä koppi ei riitä. Kun yritän kysyä, osoittamalla vieressä olevaa 8 neliön ulkotarhaa, että minkä kokoinen sen riittävän suuren kuivana pysyvän kopin pitää tuonne sitten olla, minulle ei osata vastata! Toistetaan: ”sen pitää olla riittävän suuri, kuivana pysyvä tila”. Kun kysyn, miksi koiralle riittää ulkotarhaan koppi säänsuojaksi, mutta kanille ei, MINULLE EI VASTATA MITÄÄN! Toistetaan kolmannen ja ties monennenko kerran; ”kanilla pitää olla riittävän suuri, kuivana pysyvä tila” – millään tavoin perustelematta asiaa, antamatta mitään esimerkkimittoja vaikka osoitan vieressä olevaa tarhaa ja kysyn viranomaiselta kirjaimellisesti, käytännön esimerkkiä millainen kuivana pysyvä tila tuohon nimenomaiseen tarhaan esimerkiksi pitää nyt sitten rakentaa.
Ja kymmenen päivän päästä tästä keskustelusta, minun kanit tullaan ampumaan, kun niillä ei ole viranomaisen mielestä RIITTÄVIÄ PITOPAIKKOJA – ympärivuotiseen ulkona-asumiseen eli talviolosuhteisiin – satakuntalaisen lokakuun sääoloissa.
Yhtäkään kania viranomaiset eivät ottaneet häkeistä ja tunnustelleet.
Ainoa koppi jonka sisään he katsoivat, oli sellainen jonka itse avasin kun kiertelimme kaneja ja näytin niitä heille.
Yhtäkään kopin tai makuupaikan pohjaa viranomaiset eivät koskeneet sen toteamiseksi, oliko makuualusta pysynyt kuivana.
Sisäkanilassa, joka on n. 10 neliömetrin kokoinen niin sanottu kesähuonerakennus, oli eläinlääkärien mielestä liian pimeää. Sinne kyllä tulee luonnonvaloa lännestä isojen ikkunoiden ja auki pidettävien ovien kautta, ja sekä etelästä että pohjoisesta pienempien ikkunoiden kautta. Hoitotoimissa käytämme tarvittaessa keinovaloa kuten otsalamppu, mutta kaneille omasta mielestäni riittää edellä kuvatunlainen luonnonvalo. Päiväsaikaan kanilassa ei ole pimeää. Läänineläinlääkärin mielestä valaistuksen olisi kuitenkin ilmeisesti pitänyt jatkuvasti (?) olla sellainen, että siellä näkisi lukea sanomalehteä.
Läänineläinlääkäri kyllä tarkastuksen aikana ja päätteeksi totesi meille molemmille erikseenkin sanoen, että kanit (ja muut eläimet) vaikuttavat ihan hyväkuntoisilta ja hoidetuilta. Vaikka pitopaikat nyt eivät näemmä kelvanneet sitten mitenkään päin ja täysin mahdotonta näillä ”ohjeilla” niitä olisi ollut tulevan kymmenen päivän aikana millään tapaa muuttaakaan. Päätös tappaa kanit on tehty tosiasiassa tämän tarkastuksen jälkeen ja kuulemiseni tarkastuskertomuksen havainnoista ym. tulee olemaan vain teattearia, esitystä muka lainmukaisesti edenneestä menettelystä.
Kettu
Kettu tulee puheeksi sivulauseessa, kun läänineläinlääkäri on kysynyt miten kuolleet kanit hävitetään. Kerron että ne syötetään ketulle ja koirillekin. Lähinnä tietenkin kaninpoikasia joita kuolee, mutta kyllä esimerkiksi ketulle myös tarkoituksellisesti lopetetaan ruokaeläimiä. Mikäs sen luonnollisempaa ketunruokaa olisikaan?
Kettu aiheutti tietenkin jonkin verran keskustelua ja ihmettelyä, mutta kerroin tottakai mistä se on tullut ja miksi se nyt on minulla. Ei tämän ketun hallussapidossa pitänyt olla yhtään mitään hämärää. Vierailun ajan kettu pysytteli piilossa kopissaan, joten eläinlääkärit eivät sitä edes nähneet.
Kukot, kana ja viiriäiset
Läänineläinlääkäri on heti tarkastuksen alkumetreillä todennut, että siipikarja pitää hävittää, perustelematta lainkaan vaatimustaan. On totta, että minulta oli tekemättä ilmoitus niistä, mutta se olisi hoitunut neuvomalla, mikä pitäisi olla viranomaisen ensisijainen puuttumistapa, tai sitten vaikka määräyksellä jos niin tiukkaa linjaa haluaa vetää. Mutta ei tällä ilmoituksenpuutteella siipikarjan lopetusta vaadittu tai perusteltu, vaan ihan muuten vain. En tiedä mitään lakia, joka kieltää siipikarjan ulkoilun lokakuussa tai siipikarjan ulkoilun yhden pakkasasteen lämpötilassa. Kukot ja kanat pääsivät kanilarakennukseen säänsuojaan, jossa säilyi plus-asteet pitkään vaikka ulkona meni jo pakkaselle. Sinne oli viiriäisetkin jo sijoitettu. Kerroin lisäksi, että kukot ja kana eivät jää talveksi vaan ne on tarkoitus teurastaa omaan käyttöön. Jos viiriäiset jäävät talveksi, niiden talvipaikka on asuinrakennuksessa lämpimässä.
Kukkojen, kanan ja viiriäisten ruokinnasta ei kysytty yhtään mitään. Tarkastuskertomukseen tulee maininta, että niiden rehuja ei näytetty. Jos niistä olisi esitetty alkeellisintakaan kysymystä, olisin näyttänyt niiden rehut asuinrakennuksen kuistilta, missä niitä säilytettiin tuhoeläimiltä turvassa. Vesiastioita oli pihalla useampikin, kanojen oma ja koirien vesikipot. Kalkkia löytyi. Kanilarakennuksen terassilla niille oli orret missä ne yleensä nukkuivat yön, tai kanihäkkien päällä, jossa niitä varten oli ihan olkipedit. Niillä oli vapaa liikkuminen pihalla, josta ne löysivät myös luonnon tarjoamaa ruokaa.
Linnuista eläinlääkärien kanssa keskusteleminen rajoittui kuitenkin todellakin siihen, että läänineläinlääkäri ”määräsi” ne hävitettäväksi samantien, perustelematta asiaa millään tavoin. Määräystä hän toki ei antanut millään tapaa virallisesti, sillä vaikka virkaeläinlääkäri voi antaa välittömän suullisen määräyksen, olisi se annettava viipymättä myös kirjallisessa muodossa. Ja tällaista ei ole tehty.
Ulkokoirat
Kanit kierrettyämme käymme grönlanninkoirien tarhoilla. Tässä kohtaa terveystarkastaja alkaa tivaamaan minulta, miksi minulla on nämä koirat! Vastaan kuitenkin hyvin asiallisesti, että haluan pitää tällaisia eläkeläis-rekikoiria, aiemmin minulla oli alaskanhuskeja. Minusta oli ihan hullua joutua perustelemaan viranomaiselle, miksi minulla on lemmikkikoiria! Terveystarkastaja kun antoi ymmärtää, että minulla ei pitäisi olla niitä ollenkaan, kun ”en tee niillä mitään”. Muistaakseni väittelimme hetken kun kyselin aika pöllämystyneenä, että poisko ne sitten pitäisi antaa!
Kummallakin grönlanninkoiralla oli oma 55 neliön kokoinen tarha, joka on monin verroin suurempi kuin lain edellyttämä minimi. Kummallakin koiralla on tarhassaan asianmukainen irti maasta oleva koirankoppi. Kahden käytössä olevan tarhan vieressä on kolmas samanlainen 55 neliön kokoinen tarha tyhjillään, ja siellä kaksiosainen koirankoppi. Valvontaeläinlääkäri käy grönlanninkoirien tarhoissa sisällä, mittaa kopit, ja tunnustelee kumpaakin koiraa. Mitään huomauttamista koirissa ei selkeästikään ole, sillä ei sano mitään. Tarhoista sanoo, että ”täällä on aika paljon noita ulostekasoja”, johon vastaan että niitä ei ole ihan juuri siivottu. Tarkastuskertomukseen vastaukseni kirjoitetaan muotoon, että ”niitä ei ole aikaan siivottu”.
Pihallamme on lisäksi vanha koiratarha jossa myös koirankoppi, tämä tarha oli sisäkoirien käytössä silloin tällöin. Tarkastuksella 2.10.2017 siinä on ollut koirista Kiira ja Mori työpäiväni ajan eläinlääkärien nähtävillä. Lisäksi pihaan oli koottu tilapäiseen paikkaan uusista, juuri hankituista kalteritarhaelementeistä neljän neliön kokoinen aitaus, jossa ei pidetty koiria kuin ohimennen. Minulle kun palautui kasvattiurokseni Antero juuri tuona kesänä joten oman uroksen Morin kanssa piti myös vapaanaulkoiluja vuorotella sillä pojat eivät tulleet toimeen keskenään. Muutoin koirat ulkoilivat vapaana pitkin päivää.
Asuinrakennus, kissat ja loput koirat
Tarkastuksen lopulla vaadittiin sitten tosiaan päästä asuinrakennukseen sisään. Mitään selkeää syytä tälle ei ilmoitettu, ja asiaa painostettiin sillä poliisin paikalle kutsumisella vaikka pyysin kertomaan vain syyn millä perusteella asuntoon pitää päästää. Koska minulla ei ollut mitään syytä olla näyttämättä asuintalossa olevien eläinten kuntoa, päästin viranomaiset sisään. Sinne tulivat läänineläinlääkäri, valvontaeläinlääkäri sekä terveystarkastaja. Koska olimme takapihalla takaoven luona, menin siitä sisään. Takaovesta pääsee wc- ja pesuhuonetilan kautta taloon. Käytämme takaovea kaninhoidossa luonnollisesti siitä syystä, että siellä on vesipiste. Tämä oven valinta tulee olemaan merkityksellinen sen vuoksi, että myöhemmin viranomaiset täysin käsittämättömästi väittävät, että tämä talon takaovi on meillä pääsisäänkäynti asuntoon, ja että teinityttärillämme ei ole wc-pöntön edessä edes verhoa yksityisyyden suojaamiseksi.
Ensimmäinen huone tätä kautta on olohuonetila, joka on puolet koko alakerran pinta-alasta. Olohuoneessa on portit eteiseen ja keittiöön, sillä kun talossa on sekä narttu- että uroskoiria ja kissoja, on eläinten tilaa rajattu niiden oman turvallisuudenkin takia. Täysin normaali käytäntö monessa koirataloudessa.
Tarkastuksen aikaan olin siis ollut töissä, jolloin suuressa olohuonetilassa olivat koirista Mori, Kiira, Tara ja Pessi (saksanpaimenkoiria). Antero (saksanpaimenkoira) ja Lotta (mudi) olivat yläkerrassa makuuhuoneessamme. Anteroa ja Moria ei voinut jättää tilaan vain portti välissä, sillä ne olisivat tapelleet sen välistä tai mahdollisesti hyppineet yli. Teemu ei pitänyt koiria ulkona mukanaan kaninhoidossa, koska ne eivät ole hänen koiriaan eivätkä välttämättä tottele häntä. Hän kyllä käyttää koiria tarpeillaan ulkona päivän mittaan. Lotta oli Anteron seurana työpäiväni ajan. Anteron ei ole ollut koskaan tarkoitus jäädä meille, se oli kasvattini joka palautui kesällä, ja oli etsimässä uutta kotia sen jälkeen kun olin seurannut sen terveydentilaa ensin, jonka takia se on palautunut rajavartiolaitokselta työkoiraksi luuston ongelman takia sopimattomana. Kotikoirana sen elämänlaadun ennuste oli kuitenkin ihan hyvä.
Olohuonetilasta ei ole otettu tältä tarkastukselta yhtä ainotta kuvaa. Ei myöskään koirista! Ainoa kuva mistään koirasta on otettu Lotasta, joka meni sänkymme taakse piiloon kun makuuhuoneeseen tunkee täysin vieras ihminen. Lotasta näkyy kuvassa pää ja vähän ylävartaloa. Lottaa sanotaan tämän vuoksi ’hyvin araksi ja pakeni ihmistä perimmäiseen nurkkaan’. Kaikki saksanpaimenkoirat suhtautuivat eläinlääkäreihin uteliaasti ja ystävällisesti, kun olin itse paikalla. Eläinlääkärit nähdäkseni tunnustelivatkin jokaisen koiran. Paikalla olivat todellakin myös Pessi ja Mori.
Yläkerrassa oli oman makuuhuoneemme lisäksi teinityttärien huone. Siellä oli myös toisen tytön yksi lemmikkikani Lemmus omassa aitauksessaan. Valvontaeläinlääkäri sanoi, ”sillä ei ole vettä”. Hän näki tyhjän kipon, joka oli kanin rehukuppi. ”Onhan!” huudahdin ja osoitin kanilla olevaa juomapulloa. Valokuvat on otettu siten, että vesipullo on rajattu kuvista pois.
Yläkerran aulatilassa oli kissoista Takku ja Varpu. Arka Mustikka on kissoista ainoana pysytellyt ilmeisesti jossain piilossa eikä ole löytynyt kuviinkaan. Kissojen nukkuma- ja oleskelupaikalla kyseisellä tasolla oli ruoka- ja vesikuppi sekä lakana petinä. Valvontaeläinlääkäri ei paikan päällä sanonut kissoista yhtään mitään – tarkastuskertomukseen kyllä tulee maininta hoikasta vartalosta ja kuivakkaasta karvasta. Paikan päällä hän ei kyllä saa suutaan auki sanoakseen kissoista minkäänlaista moitetta minulle asti, joka olisi siihen voinut sitten jotain kommentoida.
Läänineläinlääkärin kanssa juttelemme muun muassa kissoista näiden kyseisten kissojen vieressä ollessamme. Hän kyselee lisääntyvätkö ne keskenään, johon vastaan että eivät, ne kaikki ovat leikattuja. Ne eivät myöskään ulkoile vapaana. Kissoilla on noin kahdeksan neliön kokoinen ulkoilutarha talon vieressä, johon niillä on itsenäinen kulku ikkunaan asennetun kissanluukun kautta.
Leppis-kissa
Alakerrassa keittiössä juttelemme myös pitkän tovin. Keittiössä on eläinlääkärien valokuviinkin löytynyt kissoista Leppis, Tikku ja Ruusu. Kuvissa näkyy keittiön pöydällä kissojen ruoka- ja vesikupit. Näistä kissoista ei ole mitään huomauttamista eikä tarkastuskertomukseenkaan tule niistä mitään mainintaa. Leppis luonteensa mukaan on rohkeasti ja uteliaasti mukana vieraiden läsnäollessa. Leppis näkyy ainakin kahdessa viranomaisten ottamassa kuvassakin tutussa pyöreässä muodossaan. Leppis on kaikkea muuta kuin laiha kissa.
Leppis tullaan lopettamaan 3.11.2017 Porin kaupungineläinlääkärin diagnoosilla: ”musta-valkoinen; runsaasti loisia, laiha, koko kaulan alue ihottumassa joka jatkuu jalkoihin ja niskaan. Rupea ja märkivää, karvattomia alueita. Koko selän matka karvat pudonneet, turkki eloton. Kissa laiha. ; eut eläinsuojelullisista syistä”.
Asunnosta vielä
Jonkinlaisen yksityisyyden haluan minäkin säilyttää, ja se on välttämätöntäkin sillä asia koskee muitakin ihmisiä kuin minua. Mutta muutama seikka millä on tekemistä tämän koko sopan kanssa myöhemmin sekoiltua väitettyä ”asumiskieltoa” ja sosiaaliviranomaisten osallisuutta koskien.
Sotkua, no kyllä. Viranomaiset puhuvat myöhemmin muun muassa ”tavarakasoista”. Savea lattioilla, ja sitä kyllä riitti – sillä ne sisäkoirat todellakin kulkivat mukanani ulkoilemassa pitkin päivää ja tuntikausia. Pihamme on savimaata ja koko syksyn satoi. Kaninhoito meni todellakin kodinhoidon edelle.
Meillä EI OLE ollut asunnossa eläinten ulosteita tai virtsaa muuta kuin niille varatuissa paikoissa – kissojen hiekkalaatikoissa ja kanin aitauksessa.
Asiasta todistaa myös hallinto-oikeuden päätös.